Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Kestävä ruokavalio’

Tässä hieman vertailevaa tutkimusta.
Tomaatti ja retiisi, kaksi vaihtoehtoista vihannesta salaattiin tai leivän päälle.

Retiisi
viljelylämpötila 10-20 °C
säilytyslämpötila 0°C, 
säilyvyys n. 2 viikkoa
viljellään Hollannissa avomaalla maaliskuun puolivälistä syyskuuhun, Suomessa vain satunnaisesti kesäaikaan    
talvella viljely matalissa katetuissa kasvitunneleissa, korkeus n. 20-40cm
taimet kasvavat niin nopeasti, että rikkaruohot eivät ole ongelma
retiisin viljelylämpötiloissa tuholaiset eivät juurikaan viihdy

Tomaatti
viljelylämpötila 25 °C
säilytyslämpötila 15 °C, 
säilyvyys noin 2 viikkoa
viljellään täyskorkeissa kasvihuoneissa
korkea viljelylämpötila on suosiollinen tuholaisille, joten tuholaistorjunta on mittavaa
viljellään sekä Suomessa paljon lämmitetyissä ja valaistuissa kasvihuoneissa että Espanjassa vähemmän lämmitetyissä ja valaistuissa kasvihuoneissa
poimitaan Espanjassa raakana ja kypsytetään etyleenilla Suomessa

Kirjoitti: dodo

add to del.icio.us : Stumble It! : post to facebook

Mainokset

Read Full Post »

Kun talouskasvu hyytyy ja käteen jää entistä vähemmän rahaa, Baltit siirtyvät syömään kaalia ja perunaa ja suomalainen – noh, lenkkimakkaraa.

Taloussanomat kirjoitti taannoin mielenkiintoisesta havainnosta taloustaantuman paljastaessa armottomasti ruokakulttuurin kansalliset erot. Vanha kunnon suomalainen, ruotsalainen ja virolainen -vitsi sai taas uusia sävyjä.

Uutisessaan lenkkimakkarasta taantuman ruokakorivoittajana Talsa siteerasi HK Scanin toimitusjohtajaa Matti Perkonojaa:
”Baltit ovat alkaneet syödä perunaa, kaalia ja sisäelimiä, mutta Suomessa lenkkimakkaran kulutus on lähtenyt erittäin vahvaan kasvuun. Todennäköisesti Ruotsissakin kysyntä säilyy samansuuntaisena.”
Perkonoja tietää mistä puhuu, sillä sinivalkoisella lenkkimakkaralla ruokaillaan muidenkin Itämeren rantavaltioiden pöydissä.

Tämän huikean skuuppimaisen paljastuksen perusteella voisi päätellä, että lenkkimakkara on todellinen suomalainen perinneruoka. Pääasiallisen aikuisikäni kasvisyöjänä viettäneenä en voi väittää tuntevani makkaroiden historiaa, mutta tuntuu epätodelliselta, että nykyaikaisen kaltainen lenkkieines, joka on kuitenkin vain xx vuotta vanha, voisi olla jonkun kansan perinneruokaa. Pitääpä tiedustella isovanhemmilta, mitä oikeana pula-aikana syötiin ennen lenkkiä, metripizzaa ja hollantilaisia pakasteranskiksia.

Tarinan viisailta ja ekologisen ruokaympyränsä kanssa sulassa sovussa eläviltä balteilta voisimme oppia ainakin sen, ettei kaikista halvin ruoka ole aina edes huonoin valinta ympäristön kannalta. Uskoisin, että lenkkimakkaran hinnalla saa jo parikin kotimaista keräkaalia ja aika monta perunaa.

Ehkä emme vaan vielä ole tarpeeksi syvällä taantumassa, että palaisimme perusasioiden äärelle. Olihan alussa suo, kuokka ja Jussi eikä navetan nurkkaa ja lantakasaa.

Kirjoitti: *Lta

add to del.icio.us : Stumble It! : post to facebook

Read Full Post »

Kuka muistaa vanhaa letkautusta syömisestä ja elämisestä? Sitä ettei elä syödäkseen vaan syö elääkseen. Tai toisin päin. Hedonismi ja vatsan täyttämisen tuoma mielihyvä on kai osa aika normaalia ihmiseloa nykyään, mutta kummin päin sananlasku asettui vaikkapa 50 vuotta sitten? Vai onko syömisen ja elämisen suhteella mitään tekemistä ajan ja kulttuurin kanssa?

Itse määrittelen oman asenteeni yleensä ensimmäiseen kategoriaan. Siihen jossa syödään pääasiassa hengissä pysymisen takia. Tämä ei tietenkään estä minuakin tykkäämään tai olemaan tykkäämättä tietyistä mauista, koostumuksista tai raaka-aineista. Mutta gourmet-diggailijaksi minua ei kerta kaikkiaan saa. En pysty käsittämään, mitä merkitystä on jollain sävyeroilla, savunmakuisella vivahteella, täyteläisillä aromeilla…
Minun suussani kun ruoka maistuu lähinnä suolaiselta, makealta tai kirpeältä.

Oikeastaan ruoka ei aiheena kiinnostanut lainkaan ennen kuin tajusin sen ekologisen yhteyden. Kun ruoka lakkaa olemasta makutaidetta ja palaa arkiselle keittiön pöydälle tai muussautuneeksi banaaniksi kauppakassin pohjalle, pystyn suhtautumaan siihen intohimoisesti. Saan siis syödä elääkseni, mutta elämässä voi olla tärkeämpiäkin asioita. Kuten tuoteselosteet, alkuperämaat, raaka-aineet, kuljetustavat, ilmastovaikutukset…

Mietinkin, voivatko kulinaristinen nautinto ja koko tuontatoketjulle jakautuva hyvinvointi ikinä kohdata, ja rasittaisiko ruokailija vähemmän ympäristöään, jos ruoka olisi vain elämän välttämätön polttoaine?

Tästä aiheesta kaivataan vielä keskustelua…
Kirjoitti: *Lta

add to del.icio.us : Stumble It! : post to facebook

Read Full Post »