Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘juhlaruoka’

On vaikea kuvitella kutsukorttia, jossa lukee: ”Tervetuloa juhliimme! Muista syödä hyvin ennen tuloasi.” Ihmiselle ruuan jakaminen on vähintäänkin luontaista, ellei vastustamatonta. Eikä jakaminen koske vain ruoka-aineksia, vaan myös ruokailuhetkeä. Opiskelukaverini paastosi kerran ja piti sitä muuten hyvänä kokemuksena, mutta oivalsi kuinka monesta sosiaalisesta tuokiosta päivän mittaan jää loitolle, ellei tarkoituksella mene ruokailevien seuraan.

Kirjassaan ”Jalouden alkuperä” (Origins of virtue) englantilainen biologi – ja ilmeisesti wanna-be taloustietelijä – Matt Ridley pyörittelee kiintoisasti ruuan jakamisen historiaa. Jakamisen alkuperän katsotaan ulottuvan aikaan, jolloin asuttiin savannilla, keräiltiin ja metsästeltiin. Tärkeää ravintoa olivat suurikokoiset kasvissyöjäeläimet, esimerkiksi seeprat, gasellit ja gnut. Näiden saalistamiseen ei yksi sankari kyennyt, tarvittiin joukko samanhenkisiä. Haaste korostui, jos himoittiin isompaa saalista, kuten kirahvia tai pohjoisempana mammuttia. Toisaalta jos saalistamisessa onnistuttiin, ruokaa saatiin enemmän kuin tarpeeksi. Koska noihin aikoihin jääkaapin toimitusaika oli miljoonisen vuotta, syntyi käytäntö tyrkätä tuoreita lihakappaleita suvulle, ystäville ja kylän naisille. Metsästäjä sai mainetta ja kunnioitusta, mikä oli sitten vaihdettavissa muihin hyödykkeisiin ja moninaisiin iloihin.

Kirjassa mainitaan, että lajeista ruuan suhteen sosiaalisimpia ovat suuria eläimiä saalistavat pedot, jotka samaan tapaan tarvitsevat yhteistyötä. Muilla lajeilla sosiaalisuus vähenee vastaavasti, jos ravinto on pienempää ja säännöllisemmin löytyvää – siis kasviksia ja pieniä eläimiä. Ridley mainitsee esimerkin apinatutkijan lapsesta, joka oli tottunut aterioimaan oranginpoikasten kanssa ja mielellään jakoi näille ruokaansa, mutta orangit eivät vastaavasti jakaneet kenellekään omia annoksiaan. Törkeää!

Toisaalta lihan jakamiseen perustuva teoria tuntuu vähän kaukaiselta, kun valtaosa maailman ihmisistä syö kasvisruokaa. Ja on huomattava, että maanviljelyn keksimisen myötä ”saalis” on silläkin saralla aika ajoin ylipursuava. Suomessa kekrijuhlien perinne on vaihtunut kaupunkilaispuutarhurin kiireeksi jakaa palstansa kaikki jättimäiset kesäkurpitsat kaveripiiriin.

Muitakin muutoksia on nähtävissä. Miksi bileissä kaikki tunkevat keittiöön? Jos joku tekee ruokaa, vaikka yksinkertaistakin, niin tulee toinen ja kolmas auttamaan tai ainakin kokin seuraksi. Isännän ja emännän yksinäinen vastuu ruuan tarjoamisessa tuntuisi olevan hellittämässä. Nykyisin ei ainakaan Suomessa aiheuta suurta pahennusta, jos ruoka ei olekaan pöydässä odottamassa kun ensimmäinen vieras saapuu, vaan ruuan valmistaminen yhdessä onkin usein se juju. Onpa lanseerattu käsite ”ruuanlaittoruoka”, sitä napsitaan samalla kun tehdään varsinaista suurempaa ja monivaiheisempaa, kaikessa rauhassa ja sydämellä.

Kirjoitti: Markus

Mainokset

Read Full Post »